Viime kirjoituksissa käsittelimme lasipäivystystä ja sitä ennen lyhyesti, mitä tulisi tehdä kun lasi menee rikki. Siksi tämän kertainen kirjoitus kertoo arjesta helsinkiläisessä lasiliikkeessä. Suuri osa, noin 70% työtehtävistämme on kuitenkin täysin tavanomaisia ns. virka-aikaan suoritettavia lasitöitä.

Työpaikkani on Help-Lasi Oy, joka on yksi Helsingin vanhimmista edelleen toiminnassa olevista lasiliikkeistä. Tällä viikolla työvuoroni alkavat kello seitsemän, jolloin kokoonnumme Kantelettarentien toimistolle. Laitan kahvinkeittimen porisemaan ja selaan yövuoron tekemiä muistiinpanoja.

kahvikuppiSamalla pöytään istahtaa Harri, joka on liikkeen omistaja ja yrittäjä jo toisessa polvessa. Harri tarkentaa että yö on ollut vilkas ja myös päivästä on tulossa kiireinen. Yöllä keskustassa oli rikottu kaksi isoa kaupan näyteikkunaa, jotka lasipäivystyksemme oli käynyt paikkaamassa ja siivoamassa rikkoutuneesta lasista. Päivävuoron tehtäväksi jäisi tänään käydä vaihtamassa lasit kokonaan uusiin.

Hörpimme kahvin loppuun ja käymme Harrin kanssa tarkistamassa, että varastosta löytyy juuri oikean kokoiset näyteikkunat rikkoutuneiden tilalle. Harri soittaa vielä muutaman puhelun varmistaakseen, että lasien paksuus on oikea. Tänään työparinani on Joonas, jonka kanssa tarkistamme että lasiautossa on kaikki tarvitsemamme työkalut, tarvikkeet ja varusteet. Kun kaikki näyttää olevan kunnossa ja paikallaan, suuntaamme kohti keskustaa.

Saavumme kohteeseen ja pysäköin lasiauton heti mahdollisimman lähelle vaihdettavia näyteikkunoita. Sillä välin kun Joonas käy keskustelemassa kauppiaan kanssa, rajaan turvallisuussyistä osan jalkakäytävästä käyttöömme lasin vaihdon ajaksi. Myös kaupan sisällä Joonas on varmistanut alueen rajaamalla kulun toisaalle.

Aloitamme työn poistamalla ensiksi rikkoutuneet näyteikkunat. Poistamme ensiksi suurimmat irtopalat ja lähdemme purkamaan lasia ylhäältä alaspäin rauhallisesti, jolloin lasia ei pääse putoamaan. Kun rikkoutuneet lasit on poistettu, siistimme vielä ikkunan raamit uutta lasia varten.

Uuden lasin nostaminen voi olla työläs operaatio, riippuen lasin koosta. Kuitenkin tällä kerralla työ onnistuu helposti kaksistaan, sillä näyteikkunat eivät ole kovin suuret.

Otamme Joonaksen kanssa tukevan otteen uuden lasin molemmista päistä imukuppinostimilla. Samalla tuemme lasia, jotta se ei pääse heilumaan pystysuunnassa. Uusi lasi asettuu hyvin paikoilleen ja heti perään asennamme myös toisen näyteikkunan raameihinsa. Nyt uudet ikkunat ovat valmiit! Lopuksi vielä varmistamme, että alue jää siistiksi. Kerätty lasiaines kuljetetaan hävitettäväksi ja voimme palata takaisin toimistolle.

Istahdamme tuttuun kahvipöytään ja vaihdamme kuulumisia päivän tapahtumista. Toimiston puhelin soi ja saamme pian uuden tehtävän: Espoossa omakotitalon ikkunaan on tullut särö ja se täytyy käydä vaihtamassa.

Ylläpito
0

Rikkoutunut lasi voi luonnollisesti aiheuttaa vaaratilanteita, jotka on vältettävissä toimimalla oikein. Tärkeintä on estää lisävahinkojen syntyminen muita varoittamalla sekä estämällä ihmisten pääsy rikkoutuneen lasin lähelle. Rikkoutuneesta lasista aiheutuvat vaaratilanteet voidaan välttää tehokkaimmin soittamalla paikalle ammattitaitoinen lasitusliike.

Rikkoutuneen lasin terävät särmät ovat vahingollisia niin eläimille kuin ihmisillekin. Etenkin julkisissa tiloissa rikkoutunut lasi voi aiheuttaa vaaraa laajalla alueella. Siitä huolimatta kulku alueelle tulisi estää siivouksen ajaksi tai ainakin pyrkiä minimoimaan tilan käyttö, jos kulun estäminen ei ole mahdollista. Nopea keino on esim. nostaa jakkaroita tai muita kevyitä ”esteitä” alueen ympärille, kunnes alue on puhdistettu rikkoutuneesta lasista.

Lasin rikkoutumisen jälkeen irralliset lasinsirut ja -särmät eivät ole ainoa vaaraa aiheuttava tekijä. Usein huomiotta jää haljenneiden lasien tippumisvaara, joka syntyy kun osa lasista jää löyhästi tai lähes vapaasti roikkumaan ovi- tai ikkunakarmiin. Tippumisvaara on sitä merkittävämpi, mitä suuremmista lasielementeistä on kysymys.

On siten turhaa ja vaarallistakin esim. yrittää itse irrottaa haljennutta tai rikkoutunutta lasia. Uusi lasi on joka tapauksessa vaihdettava rikkoutuneen tilalle, joten myös lasin poistaminen kannattaa jättää ammattilaisen huoleksi – samalla työ tulee tehdyksi turvallisesti siihen tarkoitetuilla välineillä ja suojaimilla.

Tarvitsetko apua rikkoutuneen lasin poistamisessa tai hävittämisessä? Soita 09 507 2101 – ja pian olemme jo matkalla.

Ylläpito
0

Olet saattanut joutua tilanteeseen, jossa esim. ulko-oven tai ikkunan lasi on mennyt rikki. Rikkoutuminen on voinut johtua puhtaasta vahingosta tai onnettomuudesta – tai sitten kyseessä on ollut ilkivalta. Oli syy mikä tahansa, rikkoutunut lasi on syytä korjauttaa mahdollisimman pian.

Lasin korjaamista harvoin kannattaa lykätä, sillä esim. kotona ja työpaikalla rikkoutunut lasi voi aiheuttaa vaaratilanteita. Tärkeintä on varoittaa muita rikkoutuneesta lasista ja pyrkiä estämään kulku alueelle, kunnes rikkoutunut lasi on turvallisesti poistettu. Rikkoutunutta lasia ei kannata yrittää poistaa itse, vaan paikalle kannattaa soittaa lasitusliike.

Lasitusliikkeellä on käytössään turvalliset menetelmät, työkalut ja suojaimet rikkoutuneiden lasien poistamiseksi, jonka vuoksi työ kannattaa jättää ammattilaisen hoidettavaksi – joka tapauksessa rikkoutunut lasi on vaihdettava uuteen, ja samalla hoituvat myös lasin turvallinen poistaminen ja siistiminen.

Tarvitsetko apua rikkoutuneen lasin kanssa? Soita meille milloin vain 09 507 2101 – ja pian olemme jo matkalla. Silloin kun muut jo nukkuvat, päivystyksemme valvoo ja on valmiina auttamaan!

Ylläpito
0

Meiltä kysytään usein, kuinka nopeasti pääsemme perille? Kun lasi menee rikki kotona tai yrityksessä, apua kaivataan mieluiten mahdollisimman nopeasti. Siksi olemme pyrkineet kehittämään erityisesti lasipäivystykseen liittyviä palveluitamme.

Soitosta olemme keskimäärin alle 60 minuutissa asiakkaan luona. Nopeutemme ei johdu aina lyhyistä välimatkoista, vaikka toimimme pääkaupunkiseudulla. Sen sijaan työkaluineen ja tarvikkeineen lähtövalmiiksi pakattu, hyvin huollettu lasiauto-kalustomme mahdollistaa reagoimisen nopealla vasteajalla.

Lasi rikki kotona, työpaikalla tai firmassa? Näppäile luuriin numeromme 09 507 2101 – ja pian olemme jo matkalla.

Ylläpito
0

Lasi24h.fi -päivystyspalvelu avautui ensimmäisen kerran yleisölle tänään tiistaina 4.3.2014. Uuden palvelun tavoitteena on helpottaa erilaisten lasipalveluiden tilaamisesta kuluttajille ja yrityksille sekä lisätä lasi-alaan liittyvää tietoisuutta. Seuraamalla ajankohtaista-osiotamme, saat tietää ensimmäisenä lasi-alalla tapahtuvista uudistuksista ja tapahtumista.

Voit tavata tiimimme tulevaisuudessa esim. messuilla, joista tiedotamme myöhemmin erikseen. Tavoitat meidät myös sosiaalisesta mediasta Facebookin ja Twitterin kautta, tervetuloa!

Ylläpito
0

Lasi24h.fi
Lasi24h.fiLasi rikki kotona, työpaikalla tai firmassa? Näppäile luuriin numeromme 09 507 2101 – ja pian olemme jo matkalla.
40-vuoden kokemuksella
Help-Lasi OyPalvelun tuottaa Help-Lasi Oy. Kopiointioikeus © 2019 Help-Lasi Oy ja Lasi24h.fi